Myyjille
Vuoden 2023 myyntipaikkojen hakuaika on päättynytMarkkinaviikonloppuna alueella vierailee yhteensä n. 15 000 – 20 000 ihmistä. Vuonna 2019 markkinoidemme kävijämäärä oli kolmen päivän aikana ennätyksellinen, yhteensä yli 25 000 kävijää.
Koko koju 195€
Puoli kojua 105€ (kaksi eri myyjää)
Päätykulma 235€
Ruokakoju 370€
- Kojupaikat ovat valmiiksi rakennetussa rivistössä. Kojun koko n. 3m x 2m.
- Myyntipaikka ja sen rakennelmat tulee myyjän somistaa ajanmukaisilla somisteilla, kankailla ja luonnonmateriaaleilla.
- Telttapaikan hakeminen edellyttää markkina-alueelle soveltuvan teltan käyttöä ja somistusta.
- Myyjät sekä mahdolliset apulaiset edellytetään pukeutuvan maalaisrahvaan vaatetukseen 1700-1800-luvun henkeen.
- Museoalueella Waroon Tuvan yläkerrassa sijaitsee pukupankki, josta voi vuokrata vaatteita. Ota yhtettä: Kirsi Lehtonen p. 0500 797 000.
- Tuotteet tulee olla markkinoillamme esillä teemaamme sopivassa hengessä; ei muovipusseja tai -kasseja.
- Tuotteiden tulee olla itse tehtyjä, kasvatettuja tai jalostettuja.
- Edellytämme laatua ja käsityötä.